Asun Suomessa yli 10 vuotta, ja olen matkustanut aika paljon ympäri Suomea. Mutta, kaupunkien samanlaisuus oli aina yllättänyt minua. Melkein jokaisessa kaupungissa löytyy samanlaiset, saman tyyliset paikat kuin toisissa (väri, konstruktio, leveys ja korkeus, joskus myös tuoksu). Mitä voi yhdistää kaupunkeja niin paljon?

Helsinki-Malmi Airport Terminal (1938)

Bellavista (1934), Klampenborg

Suomessa on aika paljon uusia rakennuksia, melkein vähän jäljellä historiallisia taloja tai arkkitehtuuria. Se luo oman kauneuden ja erikoisen tunnelman. Erityisesti vahvasti koen maan arkkitehtuurin nuoruutta ja raikkautta kun palaan takaisin Suomeen, ulkomaan matkan jälkeen.

Rakennuksia jatkuvasti remontoidaan, korjataan ja rakennettaan uutta. Kaupungit kasvavat ja uudistuvat. Se näkyy puhtaina ja harmonisina konstruktioina rakentaen kaupunkien tunnelmaa.

Taide historian kurssilla tutustuin Funktionalismin käsitykseen ja arkkitehtuuriin, joka mielestäni hyvin selittää moderni Suomalaisen arkkitehtuurin pyrkimyksiä. Sekä yllättävästi itsellesi myös sain sanallistamaan  omia subjektiivisia tunteita ja havaintoja Suomalaisuudesta arkkitehtuurin kautta.  Ihmiset ja ympäristö muokkaavat toisia…

Funktionalismin alku

Funktionalismin kehityksen merkittävä tekijä oli Saksalainen arkkitehtuuri ja taideteollisuus koulu BAUHAUS (1919-1933). Koulu yritti hävittää taiteen rajat ja sen pyrkimykset olivat: perusmuodot, kone-estetiikka ja tulevaisuus.

Koulun toiminnan seurauksena oli taideopetuksen uudistaminen, ympäristön suunnittelun syntyminen ja meitä kiinnostavan Funktionalismin syntyminen. 

Bauhauksen tunnettuja Arkkitehdit ja taiteilijat ovat:

Walter Gropius, Hannes Mayer, Ludvig Mies van Der Rohen, Johannes Itten, Josef Albers, Paul Klee,  Vassily Kandinsky, Marcel Breuer, Laszlo Monoly-Nagy, Oskar Schlemmer.

Funktionalismi

Funktionalismin muutamat ideat ovat esitettyjä seuraavilla fraaseilla: 

Tärkeintä on itse funktionaalinen, toimiva ja minimalistinen arkkitehtuuri, tyyli, ja joissakin tapauksissa tallainen asema näkyy myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Ilman hierarkiaa, vahvalla tasavertaisuus pyrkimyksellä yhteiskunnassa näkyy funktionalismin luonnetta. Kontrastina voisin mainita hierarkkinen Intialaiseen yhteiskuntaan jossa kulttuuri, ammatti, uskonto ja kunta luovat vahvoja hierarkisia asemoja ja tasavertaisuuden puutetta nykypäivänäkin.

Funktionalismin filosofia heijastuu elämän tilanteisiin. Pieni esimerkki: suomalainen opiskelija huone ja rehtorin huone ovat tasavertaisesti koristettuja. Arkkitehtuurilla ei korostetaan ihmisten asemaa tai valtaa yhteiskunnassa.

Mielestäni funktionalismi arkkitehtuurissa on kaunista ja heijastaa antiikin ihailua, ja taide suuntautumista kuten klassismia. Kirjassa Modernismi Muuttuu, Mirja Sassi kuvailee funktionalismin ydintä seuraavalla tavalla:

Klassismin tyylipiirteinä voidaankin pitää symmetriaa, tasapainoa, johdonmukaisuutta, luonnollisuutta, harmoniaa ja järkevyyttä. Minulle, näitä asioita heijastavat myös funktionalismia.

Haluan verrata kaksi esimerkkiä. Antiikki ja moderni arkkitehtuuri.

Borsan 100-luvulla rakennettu roomalainen teatteri, Syyria

Alvar Aalto, Teknillisen korkeakoulun auditorio, 1965, Espoo, Finland

Eivätkö nämä esimerkit ole hyviä? Kuvat sanelevat kaikkea. Suomalainen moderni arkkitehtuuri on joillakin tavoilla mahdollistanut näkemään miten antiikin Kreikan ja Rooman kaupungin arkkitehtuuri olisi kehittynyt. Ehkä arkkitehdeilla oli myös tämä tavoite?…

Funktionalismin kuuluisat arkkitehdit olivat:

Robert Swatt, Bernard Stein, Le Corbusier, Louis Sallivan, Alvar Aalto, Erik BryggmanP. E. BlomstedtHilding EkelundArne Jacobsen ja muut

Minulle funktionalismi on yksinkertainen, johdonmukainen, tasapainoinen, harmoninen, kaunis ja puhdas muoto. Vaikka funktionalismissa ei esiintynyt varsinaista kuvataidetta, funktionalismin piirteiden kautta voi tulkita myös muita taide teoksia tai suunnitella itse. 

OMA TEOS

Oli mielenkiintoista funktionalismia pitäen mielessä suunnitella digikuva nimeltä Space swimming pool.

Space Swimming Pool

LÄHTEET:

Funktionalismi. Wikipedia. Viitattu 18.9.2023 https://fi.wikipedia.org/wiki/Funktionalismi

Modernismi muuttuu. Mirja Sassi. 1985 Hangon Kirjapaino

Bauhaus. Wikipedia. Viitattu 18.9.2023 https://fi.wikipedia.org/wiki/Bauhaus  

Roomalainen teatteri. Wikipedia. Viitattu 18.9.2023 https://www.wikiwand.com/fi/Roomalainen_teatteri